Tapiiri sohvapoydan alla

Jouluna vuonna 1968 alkoi Sesse Koiviston elamassa neljannesvuosisadan kestava kausi elainten parissa. Hanen miehensa Ilkka Koivisto aloitti tyonsa elaintarhan johtajana, ja koko perhe muutti Korkeasaareen vanhaan puuhuvilaan.Korkeasaaressa ei viela tuohon aikaan ollut orpojen ja sairaiden elainten ymparivuorokautista hoitoa, joten jo ensimmaisena kevaana Koivistojen kodista tuli villielainten turvapaikka. Tyota riitti, ja aina valilla sattui kommelluksia, joille saattoi nauraa vasta jalkeenpain. Mutta ennen kaikkea elaimet tuottivat hoitajilleen iloa. Kiintymys oli molemminpuolista ja saattoi kestaa hoidokkien koko elaman ajan.Kun elaimet eivat olleet enaa ylimaaraisen hoivan tarpeessa, ne siirrettiin takaisin elaintarhaan. Niinpa perheen lapset vaativat myos ikiomia lemmikkeja, ja talo olikin taynna juoksevia, lentavia, matelevia ja uivia elaimia.Sesse Koivisto (s. 1932) on kirjoittanut vuosien myota syntyneista omista seka myos ulkomaalaisten kollegojen elainkokemuksista useita kirjoja.